Ohjelma ja periaatteet




Halu lopettaa juominen

- ainoa pääsyvaatimus ryhmän jäsenyydelle on halu lopettaa juominen, eikä sekään ole sanatarkasti otettava vaatimus. Tulokas ei aina voi olla täysin selvillä mitä hän etsii tai mikä häntä odottaa ryhmään ensi kertaa tullessaan. Meidän tulisikin kunkin tulokkaan kohdalla lähteä siitä, että emme aseta hänen suhteensa ainoatakaan vaatimusta. Me emme voi suorittaa valintaa jäsenistämme suhteen, vaan toivoa, että alkoholinkäytöstään kärsivät valitsevat meidät.


Itsetutkinta

- itsetutkinta on toipumisen ydin. Se on jatkuva mielessä oleva prosessi, joka sopeuttaa uuden ja vanhan elämäntavan suhdetta toisiinsa. Miksi elämäntapani täytyy muuttua? Miten kasvatan itseäni rehellisyyteen?


Puutteemme

- sairautemme tuote. Alkoholismi on, paitsi tunne-elämän sairaus, myös eräänlainen puutostauti. Meiltä tuntuu puuttuvan hyvinkin runsaasti kaikkea sitä mitä muilla ihmisillä on, emmekä tunnu omaavan heidän avujaan.


Vikamme

- puutteidemme tuote. Mitä vikoja meissä on? Löydämme uuden tavan ajatella, mutta meillä on tallella lukemattomia syvään juurtuneita harhaluuloja ja käsityksiä. Pyrkimys on päästä vanhasta ajattelutavastamme eroon.


Salaisuuksien paljastaminen

-meitä ovat vaivanneet sellaiset asiat kuin patoumat, paineet, painajaiset, estoisuus ja ennen kaikkea sekä tiedostettu että tiedostamaton pelko. Tämän lisäksi olemme olleet kateellisia, kaunaisia ja katkeria ihmisille, jotka eivät mielestämme ole tarpeeksi ymmärtäneet ja auttaneet meitä haluamallamme tavalla tai ovat meitä jotenkin loukanneet. Haluammeko puhua tästä?


Tavoitteemme

- ensimmäinen tavoite on raittiuden saavuttaminen. Se edellyttää jokapäiväistä tavoitteen suuntaista toimintaa. Ryhmä takaa onnistumisemme, eikä meiltä vaadita kuin omat kykymme ja ymmärryksemme, mikäli käytämme niitä oikein.


Hyvitys

- menneisyyden puhdistus. Itsetutkinta on paljastanut meille missä kohdin olemme syyllistyneet tekoihin, jotka ovat vahingoittaneet muita ihmisiä. Olemme aiheuttaneet myös niille ihmisille vahinkoa, joiden tarkoitus on ollut auttaa meitä ja ovat olleet meille hyvinkin tärkeitä.


Viestinvienti

- ryhmätoiminnan ydin. Ymmärrämme, että raittiuden valitsevat alkoholin kanssa vaikeuksiin ajautuneet itse, emme me, mutta voimme tästä huolimatta edesauttaa kehitystä oikeaan suuntaan. Jäsenet ohjaavat ryhmään apua tarvitsevia ihmisiä. Kuitenkin kysymykseen tulevat vain itse raittiutta haluavat. Viestinviennillä on vaikutusta oman raittiutemme laatuun.


Henkinen rakenteemme ja sen toiminta

- Raittiuden hankkimiseen tarvitaan tunnepohjainen halu, eikä raittiuden varmistamiseen riitä teknillinen tieto. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka pyrimmekin realistiseen ajattelutapaan, tulisi saamamme tiedon pitää sisällään eräänlaista omakohtaista tunnepohjaisuutta.


Alitajunta

- ongelmiemme varasto. Alitajuntaan varastoituu kaikki se, mitä olemme kokeneet ja missä olemme olleet mukana. Olemme kokeneet paljon myönteistä elämämme varrella, mutta vielä enemmän kielteistä. Tämä kaikki liittyy tunne-elämäämme. Tunne on alitajunnasta eli tiedostamattomasta äminästä lähtäisin olevaa, tietoisuuteemme pyrkivää ja tulevaa psyykkistä toimintaa.


Tajunta

- puutteidemme kehto. Tajuntamme heikosta toimivuudesta johtuu, että meissä on ilmennyt niin paljon puutteita. Tajuntamme heikkous on jo itsessään ollut eräs puutteistamme ja sen vuoksi emme ole kyenneet aikaisemmin käsittämään oikeastaan mitään itseämme koskevaa, emmekä ole voineet tehdä tapahtumista ja kokemuksistamme oikeita johtopäätäksiä. Nykyään käytetään sellaista ilmaisua kuin äarvoinvaliditeettiä kuvaamaan toissijaisen tiedon omaksumista tarpeellisen tiedon sijaan.


Itsesäilytysvietti

- itsesäilytysvietin tarkoitus on suojella elämää. Varmaankin suurin osa alkoholisteista on joutunut ajattelemaan itsemurhaa jossain elämänsä vaiheissa ja myös yrittäneet ratkaista ongelmansa kertaheitolla. Kysymys on alitajuisesta elämänpelosta, joka nousee niin suureksi, että itsetuhovietti kykenee nujertamaan itsesäilytysvietin voiman elämän säilyttäjänä.


Sosiaalivietti

- sosiaalivietti sisältää vaikeuksiemme todellisen ytimen. Ikävimmät kokemuksemme liittyvät sosiaaliviettiin ja useat meistä ovat jopa inhonneet sanaa sosiaalisuus. Eniten olemme joutuneet vastaanottamaan huomautuksia sosiaalisesta käyttäytymisestämme ja se on itsetuntoamme eniten loukannut.


Sukuvietti

- sukuvietin vaikutus elämäämme on laaja-alainen. Seksuaalisuus liittyy hyvinkin läheisesti sosiaalivietin toimintaan. Seksuaalisilla tuntemuksilla on suuri osuus tunne-elämässämme, ehkä suurempi kuin voimme arvata. Vaikka emme itse sitä aina tiedostakaan, nämä tuntemukset ohjaavat meitä toimimaan ja käyttäytymään määrätyllä tavalla sekä ohjaavat kulkuamme. Ne ovat mukana muokkaamassa elintapojamme yhdessä muiden tekijäiden kanssa ja liittyvät alkoholistisiin tuntemuksiimme saumattomasti.


Tunne

- on perustekijä sairaudessamme. Järki, tahto ja tunne ovat psyyken päätekijäitä ja esiintyvät yleensä tässä järjestyksessä. Nämä tekijät ovat yleensä myös yhdenvertaisessa asemassa toistensa suhteen. Näin ei ole meillä alkoholisteilla. Meillä järjestys on tunne, tahto ja järki. Tämä tarkoittaa sitä, että tunteella on suurin osuus tahdon suhteen ja järki jää sivuun. Tämä tulee ilmi päätäksiä ja valintoja tehtäessä.


Tahto

- on suuntamme vakaaja. Meidän tapauksessamme ei puhuta voimakastahtoisista, vaan tahtovoimattomista ihmisistä, koska meitä on hyvällä syyllä moitittu avuttomuudesta kantaa vastuuta ja sanottu vastuuntunnottomiksi juopoiksi, retkuiksi, varkaiksi jne. Meistä useilla tahdonkaltainen on toiminut vain silloin kun on pitänyt saada viinaa. Olemme pyrkineet toteuttamaan omia mielihalujamme, jotka ovat olleet hetkellisiä, päähänpistoihin perustuvia, eikä tällaisella halulla ole mitään tekemistä tahdon kanssa.


Järki

- järki on tiedostavuutemme mittari. Olemme useaan otteeseen todenneet, että emme ole järjettämiä olentoja. Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteikä järjenkäytässämme ole ollut vikaa, vaan sitä, että meidän olisi kyettävä jakamaan asiat oikealla tavalla eli suorittamaan tarpeen vaatima erittely. Sairautemme vuoksi järkemme on joutunut syrjittyyn, alistettuun asemaan.


Alkoholismi

- alkoholismi on kahden eri osa-alueen sulautuma. Tämä fuusio koostuu neurooseista ja alkoholinkäytästä. Syitä alkoholismille voi olla useampiakin, mutta alkoholismi on määrätyntyyppisten neuroosien tuote ja siten alkoholinkäyttä on seurausilmiä, jolla on omat vaikutukselliset ominaisuutensa. Kun tutkimme miksi alkoholisti ei voi koskaan äoppia juomaanä, vaikka olisi vuosikymmeniä raittiina, niin voimme havaita, että raitistuminen todellisuudessa merkitsee fuusion purkautumista niin pitkäksi ajaksi kuin uhri on ollut raittiina. Alkoholin vaikutus palauttaa fuusion.


Yhteistämme menestys

- yhteisäämme ja ryhmiemme toimintaa ei voi rinnastaa mihinkään aatteellisella pohjalla toimivien järjestäjen tai seurojen toimintaan. Emmekä samaistu muiden alkoholin haittojen torjuntaan tähtäävien ryhmittymien yms. kanssa. Tarjoamme vaihtoehdon, joka on täysin vapaa sidonnaisuudesta mihinkään ideologiaan.


Ryhmien itsenäisyys

- Ryhmät ovat toiminnassaan täysin itsenäisiä, mikäli eivät vahingoita muita ryhmiä tai yhteisäämme kokonaisuutena. Muut ryhmät tai yhteisä eivät puutu yksittäisen ryhmän toimintatapoihin, eivätkä voi tässä mielessä antaa määräyksiä esimerkiksi jonkin toimenpiteen suorittamiseksi yhteisän hyväksi. Pyrimme toiminnassamme aina ja poikkeuksetta toteuttamaan vapaaehtoisuuden periaatetta.





Kokoontumisajat:
maanantai klo 19.00
torstai klo 19.00
Osoite:

Pispalan valtatie 54 A